-Kaho sie mirri mitenkä tuprauttaa!

Hän asetteli lisää paperia vuolukivestä ja valuraudasta tehtyyn hellaan. Savukiehkurat tanssivat ikkunasta siivilöityvässä syysauringossa. Keltaiseksi muuttunut haapa pudotteli vähiä lehtiään leppoisen tuulenvireen saattelemana lasin toisella puolen.

-Ja sie kun vielä kurnahtelit siihen malliin, ettenkö mie tämmösen vertaan kykenis. 

Ukko sanoi silmät tuikkien katsellen mustaa virtaviivaista kattia, joka tuijotteli lattianrajasta päätään kallistellen miehen tekemisiä. Pienessä tuvassa tuoksui tuohi.

-Kyllä myö aina pärjätään. Elä sie mirri huoli. Aina mie siut lämpimänä pien ja murustakkii laitan kuppiloihin sillonka jouvvan. 

Hellassa alkoi hulmuta jo hyvät liekit, eikä vanha hella enää tuprautellut sisään päin. Mitä nyt köhäisi aina silloin kun luukkua liikutti. Lämpö hyöki avonaisesta luukusta ukon rinnuksille kun hän istahti maton reunalle hellan eteen. Kissa katseli hetken tuumivan näköisenä ja pyörähti ukon reidelle vikkelästi. Maukaisi hiukan silittämään ja kävi etsimään sopivaa kohtaa, johon mahtuisi mukavasti.

-Siihenkä sie nyt päätit? No tule sitten. Eiköön myö mahuta tähän ihan sopusasti näin. 

Ukko alkoi silitellä känsäisellä kourallaan sileää karvaa, eikä mennyt kauakaan kun hänen sylissään kehräsi musta mytty lämmintä kissaa.

-Mitähä se siekii mirri mahat aina tuumia? Siinä kun lämmittelet ja huriset kun keisari konsanaan. 

Kissa ojensi tassuaan raukeasti ja kynsi ilmaa säästelemättä. Haukotteli makeasti. Hellan humina ja rätinä rauhoitti. Savun tuttu tuoksu meni sieraimiin. Lämpö rentoutti lihakset.

-Et se sie maha numeroita pyöritellä tai ressiä potea? Mitäpä sie niistä. Kun myyrän sais tai pullean oravan. Vähän kollia jallittaa kevään pajukoissa. Ei myö niin erilaisia olla tiiäkkö. Ihan samoista lihoista kasattuja ja suonilla tiukkaan nivottuja. Vähän kalvoa ihoksi ja karvoja mitenkä on paras. Ruokaa halutaan molemmat ja välillä vähän rilluttelemaan. Ei myö huolia haluta kantaa. Männöö hyvät harteet pilalle moisista. 

Ukon lempeä ääni ei saanut kissan korvaakaan värähtämään. Ulkona raakkui varis.

-Heleppo se siun on kun ruokaa suat kun pyyvät. Minulta tai pihamailta. Nukkumaan piäset lämpimään ja koira jos jahtaa niin mänet puuhun. Hyvä se siun on niin. Huolta pietään ja taijjat mirri tietää sen? 

Kissa availi raukeasti silmiään ja tuijotteli ukkoa silmiin. Ei ukko sitä huomannut kun niin keskittyneesti tuijotteli hellan tuliseen pätsiin. Käsi jatkoi silittämistä. Nokiset sormet upposivat sileään mustaan karvaan ja veti pitkän vedon päälaelta hännänpäähän.

-Vuan kumma se on kun toiset suavat ja toisilta otetaan. Moni antaa pienen panoksensa ja joku kerrää koko potin retuliineja. Silleen myö immeiset. Kuuleksie mirrisein? Et sie vaan. Oman osas teet ja siitä palakan suat. Kasvimaalta piet loiset loitolla ja talaven lomitat kuumavespullova siinä. Hyvin on siulle luoja luonu paikkas tähän maailmaan. Mittää ei puutu ja enempää et ossoo vaatia. 

Musta kissa kurnahti hiukan vaativasti kun käsi siirtyi haromaan tupakoita hellan reunalta. Ukko käänteli sätkää kiirettä pitämättä. Asetteli joka purun huolellisesti paperin sisään kuin kokoaisi monimutkaistakin vempelettä. Keskittyi otsa rypyillä. Kämmenkupuroissaan elätteli hetken tulta tikkuunsa ja pölläytti sitten sinertävät savut leijumaan siivilöityyn auringonvaloon. Kissa laski päänsä ja jatkoi tasaista hurinaa. Hellassa paloi iloinen valkea.

-Liekkö tuota kokkeilis itekkin tuommosta.

Pelottaako? Ahdistaako? Alakuloisuus on vallannut pienen mielesi? Mitä se on? Miksi? Onko sinulla pieni ihminen oikeasti mitään syytä moiseen? 

Miksi otat kaikenmaailman paineita? Yksinäisyyskö se siellä kalvaa? Raha stressaa kun se ei ikinä riitä kaikkeen? Eikö kukaan ymmärrä? Rakasta? Syytätkö mielessäsi muita ja maailmaa kaikesta? Syytätkö itseäsi? Aika ei riitä kaikkeen? Odotitko elämältä enemmän? Luuletko, että muut odottavat enemmän sinulta?

Näin se näyttää menevän hyvin monilla. Harmin paikka. Paskasta kuitenkin kasvaa ne kauneimmat kukat ja parhaimmat sadot. Varjoista kurkottaa ne pisimmät puut. Ota nyt rennosti. Hengitä. Hengitä. Hengitä. Hymyile!

Tiedät kuolevasi. Aikasi on rajallista. Kaikki menee ohi, eikä kukaan lopulta muista. Muistatko itse esi-isäsi? Keitä he olivat? Mitä he kokivat? Niin sinäkin vaivut unholaan. Tämä fyysinen olemuksesi. Miksi siis ahdistut suotta? 

Hengitä. Hengitä Hengitä. Olet tässä ja nyt. Varpaasi, jalkasi, vartalosi, kätesi ja pääsi. Hengitä. Olet vielä elossa. Aikasi on nyt. Jokaisena uutena päivänä kun vielä hengität. Tee mitä haluat. Jos se vaatii toisen ihmisen. Etsi sellainen. Jossei nappaa, kehitä itseäsi ja tee maailmastasi parempi itsellesi. Kaikki ajallaan.

Kun lakkaat haluamasta mitään, omaat jo kaiken.

Hengitä. Hengitä. Hymyile!

<3